
Ristisaari on kaikkien MPS:n jäsenten käytössä oleva saaritukikohta Yövedellä Ristiinassa. Matkaa Mikkelin satamasta Ristisaareen kertyy noin 20 meripeninkulmaa.
Ristisaaressa veneet kiinnitetään pääsääntöisesti peräpoijupaikoille lahden etelä- ja pohjoissivuilla oleviin laitureihin. Satamalahden pohjukassa on sauna ja grillikatos. Käytössä on myös kesällä 2010 valmistunut komea rantasauna. Yhteiskäytössä oleva pienempi rantasauna sijaitsee niemessä satamalahden pohjoispuolella. Sauna sijaitsee suojaisalla paikalla ja siellä on hyvä löylytellä ja rentoutua omassa rauhassa.

Ristisaaren tukikohta on vanha maatila, jonka päärakennuksessa on kaksi makuukamaria, joissa voi yöpyä koleammallakin säällä. Rakennus on remontoitu vuoden 2020 aikana.
Tuvan liesi ja leivinuuni soveltuvat ruuanlaittoon suuremmallekin porukalle ja esimerkiksi seuran tapahtumien yhteydessä ylätupa on aivan omiaan muonitukselle.
Ristisaaren majoitustilojen käyttö ja varaus
Mikäli et tule Ristisaareen omalla veneellä, tietä pitkin pääsee muutaman kilometrin päähän. Säynätlahdessa on pursiseuralla kolme auto- ja venepaikkaa. Siitä pääsee Ristisaareen MPS:n soutuveneellä. Voit myös etukäteen sopia että joku saaressa olijoista käy hakemassa sinut moottoriveneellä. Talviaikaan voi Säynätlahdesta kävellä tai hiihtää. Silhosalmi on sula talvellakin tai ainakin jää salmessa on hyvin heikkoa, joten se on syytä kiertää pohjoispuolen rannan kautta.
Sijainti (WGS84):
lat: 61° 27,32′
lon: 27° 27,45′
Ristisaaren isäntä: ks. Tukikohtien isännät