Katsastus

Veneen katsastus

Seuran perälipun käyttöoikeus ja mahdollisuus venevakuutuksen alennukseen edellyttää että vene katsastetaan vuosittain veneilykauden alussa.

Katsastus ei ole vain veneen ja varusteiden kunnon tarkastus. Katsastustilanne on myös oiva tilaisuus kysyä asiantuntevilta katsastusmiehiltä neuvoja veneen rakenteisiin tai varusteisiin liittyvissä kysymyksissä. Pakollisten katsastusvarusteiden ja veneen yleisen kunnon tarkastelun lisäksi katsastuksessa on vuosittain vaihtuva teema, johon liittyviä asioita tarkastellaan perusteellisemmin. (Vuonna 2017 teemana oli mm. paloturvallisuus)

  • Peruskatsastus on suoritettava ennen vesille laskua (sisältää runkokatsastuksen myös alapuolelta).
  • Peruskatsastus on tehtävä 5 vuoden välein tai venettä seuran rekisteriin ensimmäistä kertaa katsastaessa.
  • Vuosikatsastus on tehtävä veneen ollessa vesillä ja kaikki varusteet paikoillaan (vene lähtövalmiina).
  • Vuosikatsastus on tehtävä joka veneilykauden alussa, viimeistään juhannukseen mennessä.
  • Pursiseuran perälipun käyttöoikeus on vain käyttövuoden katsastuksesta läpäisseellä veneellä.
  • Ja muistathan, että perälippusi on oltava puhdas ja ehjä. Vanha lippu hävitetään polttamalla. Uusia saa satamakioskista, nettikaupan tai hallituksen kautta kuten muitakin seuran tarvikkeita.

Katsastusluokan valintaan vaikuttaa veneen kokoa ja rakennetta enemmän se, millä vesialueella on tarkoitus liikkua. Mitä vaativampi katsastusluokka, sitä  pidempään veneen on kyettävä olemaan omavarainen myös ongelmatilanteissa.

  1. Avomeri. (Koko itämeri, Pohjanmeri ja muut Atlantin rannikkomeret, Välimeri)
  2. Rannikko. Merellisiin olosuhteisiin rannikon läheisyydessä soveltuvat veneet jotka kykenevät olemaan riittävän omavaraisia. (Itämerellä muut alueet paitsi Itämeren ison altaan aava keskiosa ja Selkämeren keskiosa. Suotuisissa olosuhteissa koko Itämeri.)
  3. Saaristo. Saaristoon ja sisävesille rakenteeltaan ja kunnoltaan soveltuvat veneet. Myös Viipurinlahti ja Saimaan kanava. Suotuisissa olosuhteissa Helsinki-Tallinna väli, Merenkurkku ja Ahvenanmeri.
  4. Suojaisille vesialueille rakenteeltaan ja kunnoltaan soveltuvat veneet, sekä valvotuissa olosuhteissa tapahtuvien purjehdustapahtumien veneet.

Katsastusaika sovitaan suoraan katsastusmiehen kanssa. Varaa aika ajoissa!